Tänäänkin on hyvä päivä juosta.

Juoksuliike - Ylös, ulos ja liikkeelle

Juoksuliike on valtakunnallinen ja paikallinen ruohonjuuritason hyvinvointiyhteisö, johon kaikenikäisten on helppo tulla mukaan.

Tavoitteenamme on tarjota monipuolisia, kehittäviä ja kasvattavia liikuntakokemuksia kohtuuhinnalla sekä edistää liikunnallisen elämäntavan omaksumista ja koko elämänkaaren kattavaa liikkumista. 

Meillä on kunnianhimoinen tavoite luoda innostavia ja liikuttavia paikallisia yhteisöjä, jotka aikaansaavat mittavan määrän juoksuliikettä Suomen jokaiselle paikkakunnalle.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan haluamme, että lähdet lenkille - ja teet sen porukassa meidän kanssamme.

Juuret:

Juoksuliikkeen keskiössä olevat Yhteistreenit ovat avoimia juoksutreenejä ja kohtaamispaikkoja.

Kaikille avoimet Yhteistreenit ovat saaneet alkunsa Porvoossa osana Uusimaa Juoksee -hanketta vuonna 2012, jonka Yhteistreeneihin on osallistunut parhaimmillaan jopa 170 liikkujaa yhtä aikaa. Vuoden 2015 aikana Uusimaa Juoksee -toimintaan osallistui lähes 500 eri ihmistä.

Vuoden 2016 aikana Juoksuliike on laajentunut jo kymmenelle paikkakunnalle aina Oulun korkeudelle saakka. Liikutamme säännöllisesti jo satoja ihmisiä. 

Yhteistreeneihin ovat tervetulleita kaikki juoksemisesta kiinnostuneet - aina aloittelijoista huippu-urheilijoihin, lapsista aikuisiin tai jopa kokonaisiin perheisiin. 

Treeneissä kuultua:

"Hei, porukassahan on kivaa treenata!"

"Ei olisi tullut yksin lähdettyä!"

"Oho, penikkavaivani hävisivät näin pienellä tekniikkamuutoksella!"

"En enää vihaa juoksua!"
 

Seuraa menoamme Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa - Ja liity mukaan syksyn treeneihin!