Tänäänkin on hyvä päivä juosta.

Erityisopettajasta juoksuvalmentajaksi: "Yhdessä tehdään ja yhdessä mennään"

Juoksuliike aloittaa liikuttamisen myös Uudessakapungissa. Toiminta aloitetaan Startti-kurssilla, jota vetää Anne Paalanen. Anne on siviiliammatiltaan erityisopettaja ja hurahtanut juoksuun vasta viitisen vuotta sitten. Työ opetusmaailmassa tuo paljon valmiuksia treenien vetämiseen, kuten myös FAF:n personal trainer-tutkintokin.

- Mukana on eritasoisia juoksijoita, eikä voi käydä niin, että joku juoksee yksin, oli hän sitten nopein tai hitain. Opetustaustani näkyy siinä, että osaan ottaa yksilöt huomioon ja miettiä ryhmän sisällä erilaisia ryhmiä, jotka toimivat hyvin yhdessä, Anne kuvailee.

Erityisesti aloittelijoille suunnattu Juoksukoulu Startti sisältää viisi luentokertaa ja juoksutreenit kahdesti viikossa. Anne on järjestänyt Uudessakaupungissa juoksukoulutoimintaa itsenäisesti, mutta Juoksuliikkeen vahva osaaminen on suuri lisäarvo.

- Ei juoksukoulu ole sellainen, että sitä pidetään kerran tai kaksi. Halusin, että toiminnassa on mukana Juoksuliikkeen kaltainen asiantunteva taho, jolla on vahvempi osaaminen erityisesti teoriapuoleen.

Annen mukaan Uusikaupunki on hyvä urheilukaupunki, jossa on hyvät mahdollisuudet juoksutreeneihin monipuolisissa maastoissa. Onpa hän tehnyt myös aloitteen juoksuportaiden rakentamisesta vanhaan hyppyrimäkeen. Mäkitreenejä Startti-kurssilaisten ei kannata pelätä saati odottaa, sillä juoksuharrastus on aloitettava hyvin kevyesti tunnustellen.

- Kenenkään ei tarvitse ajatella, että pitäisi osata valmiiksi yhtään mitään. Lähdetään siitä liikkeelle, että pikkuhiljaa opetellaan juoksemista. Osallistujat ovat sanoneet, että jos saan hänet 4 kilometriä juoksemaan, niin hyvä, mutta sitten he ovatkin juosseet kurssin päätteeksi jo kymmenen kilometriä. Yhdessä tehdään ja yhdessä mennään, sen kautta tulee hyvä, Anne päättää.

Uudessakaupungissa järjestetään keskiviikkona 7.9. ilmainen tutustumistreeni kello 18. Startti-kurssi aloitetaan viikkoa myöhemmin 14.9. klo 18. Tutustumistreenien ja avausluennon kokoontumispaikkana on kaupungin uimahalli osoitteessa Koulupolku 5. Ilmoittaudu Startti-kurssille tästä.