Tänäänkin on hyvä päivä juosta.

Juoksuliikettä Espooseen: "Treeneissä on hyvä laatu ja fiilis"

Juoksuliike valtaa Espoon keskuspuiston metsät syyskuun puolivälistä alkaen. Espoon toiminta aloitetaan monentasoisille juoksijoille soveltuvilla Vauhtitreeneillä sekä Puolimaraton-juoksukoululla. Molemmat sopivat erinomaisesti esimerkiksi ensi kevään Helsinki City Runille tähtäväälle.

Espoon toimintaa vetää Suomen Urheiluliiton kouluttama valmentaja Ira Hassinen (kuvassa vasemmalla). Iraa voisi kutsua myös elämäntapajuoksijaksi, sillä hän on harrastanut juoksua jo 20 vuotta ja kiertänyt erilaisia kisoja myös ulkomailla. 

– Olen myös personal trainer, filosofian maisteri, koulutettu hieroja…luettelenko koko CV:n, Ira nauraa.

– Nautin työstä ihmisten kanssa. Parasta on, kun valmennettavat löytävät onnistumisen ilon. Hymy on tämän työn paras palkinto, hän jatkaa.

Juoksuliikkeen toiminnasta Iralla on vain hyvää sanottavaa.

– Konsepti on vahva. Mukaan voivat tulla kaikenikäiset ja Suomen Urheiluliiton valmennustietämys tuo Juoksuliikkeeseen paljon ammattimaisuutta, Ira kehuu.

– Lisäksi treenit ovat todella edullisia, hän jatkaa.

Apunaan Iralla on Tuuli Taskinen, jolla on myös pitkä juoksuharrastustausta, mutta ei niinkään valmennuskokemusta.

– Viimeiset puolitoista vuotta olen harjoitellut ammattivalmentajan opastuksella. Kun aloitimme yhteistyön, olin juossut maratoneja vuosikaudet 3.50 pintaan, ja luulin sen olevan maksimitasoni. Viime syksynä Berliinissä meni jo 3.29.

– On mahtavaa huomata, miten nopeasti kehitystä tulee, kun harjoittelun rytmittää oikein. Harmittaa vähän, etten tätä aiemmin hoksannut, Tuuli kuvailee kehitystään.

Juoksuliikkeeseen Tuuli tutustui kesän ilmaisissa Pop Up-treeneissä, joka sytytti kipinän valmennuspuoleen. 

– Kesätreeneissä oli hyvä laatu ja fiilis. Haluan nähdä myös tämän valmennuspuolen ja oppia samalla itsekin uutta. Haluan olla esimerkkinä inspiroidakseni myös muita kehittymään, Tuuli kertoo.

Espoon toiminta alkaa Puolimaraton-juoksukoulun avausluennolla Olarin koululla torstaina 15.9. kello 18.00. Säännölliset treenit alkavat viikkoa myöhemmin 22.9. Ilmoittaudu mukaan täältä.